Esikuvia

Esikuvia – Tiedostaen tai tiedostamatta

Sibeliuksen Jannen esikuvia olivat jo ennen ylioppilaaksi valmistumistaan wieniläisklassikoiden lisäksi muun muassa Felix Mendelssohn, Edvard Grieg ja Pjotr Tšaikovski. Myöhemmin musiikkia opiskellessaan hänellä oli monia opettajia. Näin meitä valistaa Wikipedia.

Kuka on sinun esikuvasi valokuvaajana? Entä oletko tullut ajatelleeksi millainen kuvasto sinuun on tarttunut matkan varrella ja paljonko se vaikuttaa tapaasi katsoa ja arvioida kuvia tällä hetkellä? Entä asiakkaasi, millaisia kuvia hän on tottunut näkemän? Tällä seikalla ja sen ymmärtämisellä lienee ammattikuvaajalle eniten merkitystä.

Mikä kuvavirrasta erottuu?

Olemme altistuneet kuvavirralle enemmän tai vähemmän jo lapsesta alkaen. Sanoma- ja aikakauslehdet, kirjat, telkkari ja viimeisimpänä netti ovat suoltaneet tajuntaamme monenlaista kuvamateriaalia. Toisinaan olemme aktiivisesti katselleet, toisinaan taas passiivisesti tulleet nähneeksi.

Kun katsomme kuvaa, arvioimme sen suhteellisen nopeasti kiinnostavaksi tai mielenkiinnottomaksi. Usein, vaikkakaan ei aina, tämä on samalla tuomio hyvästä tai huonosta kuvasta. Mihin tämän arvion lopulta perustamme? Väitän että intuitiivisesti pidämme kiinnostavana kuvia, joissa on joku näistä kolmesta teemasta: Sex, Sentiment, Wonder. William Mortensen esitteli tämän ajatuksen julkaisemassaan kirjassa The command to look,: A formula for picture success. Mortensenin teoriaa edelleen seuraten, ne ikäänkuin varastavat huomiomme. Sen saatuaan, hyvän kuvan pitää vielä kestää tarkempaa tarkastelua. Kuvan pitää olla aiheeltaan meitä kiinnostava ja sitten vielä tarjota jotain katseltavaa, eli pystyä kuljettamaan silmää kuvapinnalla vilkaisua pitempään. Näin Mortensen on kirjoittanut vuonna 1936. Ajatonta asiaa.

Piktorialismi – Valokuvan perusmuoto?

Kävin hiljattain piktorialismia käsittelevässä näyttelyssä Valokuvataiteen museossa. Kerrankin valokuvanäyttely, joka ei turhauttanut eikä ärsyttänyt. Kuvat miellyttivät silmääni. Ne silittivät sieluani myötäkarvaan. No, oliko näyttelyssä noita kolmea Mortensenin mainitsemaa teemaa? Sex – ei juuri ollenkaan. Sentiment – hyvin runsaasti. Wonder – jossain määrin, riippuu miten asia mielletään.

Valokuvan historiankirjoituksessa piktorialismi esitellään 1890-1920 välille sijoittuvana, maalaustaiteesta inspiroituneena valokuvataiteen ensimmäisenä kansainvälisenä taidesuuntana. Kun pohdin miksi näyttelyn kuvat olivat minulle miellyttäviä, liittyi se siihen että ne muistuttavat niitä mustavalkokuvia, joita olen isäni valokuva-albumissa lapsena katsellut. Hänen itse vedostamissaan tilannekuvissa oli menneen ajan glamouria, maisemakuvissa kiehtovaa utuisuutta ja maalauksellisuutta muistuttavaa romanttisen pehmeää piirtoa. Kun tähän lisätään Edelfeltin, Gallen-Kallelan ja muiden kulta-ajan kumppanien ikoniset teokset, luulen siitä muodostuvan oman kuvastoni perustan – keitoksen, jonka höyryjen läpi edelleen arvioin kuvia. Siis intuitiivisella tasolla.

Miten arvioimme kuvia?

Sattuneesta syystä työnkuvaani kuuluu jonkin verran kuvapalautteen antamista. Olen pohtinut, mistä omalla kohdallani loppujen lopuksi kumpuaa se, onko kuva hyvä vai ei. Tulokulmia asiaan on toki paljon. Tekniseen toteutukseen liittyvät seikat ovat helpoimpia. Kun kuva selviää näistä kriteereistä kuiville, jää vielä paljon näkökulmia. Ammattikuvaajan viitekehyksessä yksi oleellisimmista on tietenkin se, mikä oli tavoite kun kuvaa tehtiin. Täyttääkö kuva tilaajan tarpeen ja vaatimukset, viestiikö se sitä mitä sen pitäisi? Tämän päämäärän tavoittamiseksi voi kuvaaja joutua tekemään myös sellaista materiaalia, joka ei ole hänen ominta tyyliään.

Esikuvia meillä on aina, tiedostaen tai tiedostamatta. Tietoinen esikuvan valinta on viisasta, kun haluamme kehittyä tiettyyn suuntaan. Tutorin tai mentorin olemassaolo on tässä mielessä hyvä ajatus. Opiskelun aikana se kuuluu kuvioon automaattisesti, eikä asiaa sen jälkeenkään kannata ylenkatsoa. Palautteen saaminen on aina tärkeä osa kehittymistä, ja vaikka tutori ei esikuvaksi asti yltäisikään, ammatillinen dialogi ja reflektointi on yleensä hyvin käytettyä aikaa.

Utuisin tunnelmin,

Jarkko Viljanen