Omaa valoa miljööseen

Omaa valoa miljööseen – Miksi ihmeessä?

Opettelemme perustutkintokoulutuksessa käyttämään ulkona ja sisämiljöissä omaa valoa vallitsevan valon rinnalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvaaja vie mukanaan yhden tai useampia valonlähteitä kuvaustilanteeseen. Pidämme tätä taitoa välttämättömänä ammattivalokuvaajalle, jonka täytyy kaikissa olosuhteissa pystyä tuottamaan laadukas kuva, jonka kontrasti on koko kuva-alalla hallittu ja myös painotyössä toistokelpoinen. Omalla lisävalaisulla valokuvaaja pystyy myös korostamaan kuvassa haluamiaan asioita ja sillä tavoin tavoitteellisesti rakentamaan kuvan kertovaa sisältöä ja tunnelmaa.

Mitä oman valon lisäämisellä tavoitellaan?

Koulutuksen tavoitteena on, että valokuvaaja osaa omalla valaisullaan täydentää vallitsevaa valoa siten, että se sulautuu luontevasti vallitsevaan valoon. Tämä vaatii paljon harjoittelua, koska ensin valokuvaajan on osattava analysoida aika tarkasti millaisessa valo-olosuhteessa milloinkin ollaan. Vasta sen jälkeen hän voi tehdä valintoja sen suhteen, mitä haluaa omalla lisävalaisullaan kuvassa saavuttaa ja millä teknisillä keinoilla sen voi toteuttaa. Aina oman valon lisääminen ei olekaan tarpeen jos vallitseva olosuhde tarjoaa juuri halutun kontrastin ja tunnelman ja tuo esiin juuri sitä asiaa kuvassa, jonka valokuvaaja haluaakin korostuvan. Kun valokuvaaja hallitsee miljöössä kuvaamisen omaa lisävalaisua hyödyntäen sekä ilman sitä, hänellä onkin käytettävissään vahva työkalupakki, jolla hän pystyy kaikissa olosuhteissa ilmaisemaan kuvillaan juuri tavoitteena olevia asioita.

Miten ja millä kalustolla?

Koska monellakaan valokuvaajalla ei ole mahdollisuutta kuvauksissa käyttää assistenttia, on hyvä miettiä miljöökuvauksessa käytettävää kalustoa siten, että se on yksin helposti kuljetettavissa. Usein ratkaisuna toimii yksi akkukäyttöinen valo erillisellä jalustalla, tai kaksi valoa, joista toinen nököttää kameran päällä. Valojen käyttöä kuvaustilanteessa helpottaa paljon jos valitsee miljöökäyttöön valot, joita pystyy ohjaamaan joko suoraan kameran valikoista, kameran päällä olevasta master-salamasta tai kameran päällä olevasta radiolähettimestä. Joissain laitteissa käytetään valojen ohjaamiseen radiosignaalin sijaan infrapunayhteyttä. Sisämiljöissä infrapunayhteys usein toimii hyvin, mutta ulkona sen kantavuus aiheuttaa ongelmia ja rajoittaa valaisua.

Miljöökuvausta suunnitellessa kannattaa aina hyödyntää miljöön ominaisuudet ja vallitseva valo mahdollisimman hyvin niin, että kuvan pääkohde jo niiden ansiosta nousee hyvin esiin kuvassa. Kameran valotusajalla säädetään tausta halutun tummuiseksi ja saadaan aikaan haluutu vallitsevan valon tunnelma. Tekniikkaa opetellessa ensimmäisen kuvan voi ottaa ilman omaa valoa niin, että vallitseva valo toimii jo mahdollisimman hyvin.

Kannattaa myös miettiä, haluaako käyttää vallitsevaa valoa päävalona, täytevalona vai korkovalona. Pelkällä vallitsevalla valolla otetusta kuvasta voi seuraavaksi katsoa, millä tavalla valaisua voi omalla valolla parantaa. Kannattaa kiinnittää huomiota myös vallitsevan valon laatuun. Kovassa auringonpaisteessa omakin valo voi olla kovaa, mutta pehmeässä valossa oma valo on muokattava pehmeäksi esim. sateenvarjolla tai softboxilla, jotta se sulautuu vallitsevaan valoon kauniisti.

Vallitseva valo luo iltatunnelmaa.

Valokuvaaja on lisännyt omaa valoa tuomaan pääkohteen esiin.

Nopeaa salamatäsmäystä tarvitaan kirkkaassa valossa ja nopeaa liikettä kuvatessa.

Kirkkaassa auringonpaisteessa erityishaasteita

Kirkkaassa auringonvalossa kuvaaminen vaatii omalta lisävalolta melko paljon tehoa. Aurinkoisissa olosuhteissa on melkein poikkeuksetta käytettävä salamavaloa, koska jatkuvan valon laitteissa teho ei yleensä riitä. Laitteen hankinnan yhteydessä onkin syytä varmistua, että miljöössä käytettävä salamavalo sekä radiolähetin mahdollistavat high speed synkan, eli kuvaamisen nopeammilla suljinajoilla kuin kameran nopein salamasynkroniaika. Silloin nopealla suljinajalla saadaan auringon valon voimakkuutta vähennettyä ilman, että aukkoa tarvitsee himmentää täysin. Salamalta vaaditaan tehoa mielellään vähintään 300 ws. Tehoreservit on yleensä tarpeen nopeita suljinaikoja käytettäessä, muuten valo on tuotava hyvin lähelle kuvattavaa.

Onhan siinä opeteltavaa – ja siksihän opiskelemaan juuri lähdetäänkin.

– Jarkko

Samankaltaiset artikkelit

  • Oman paikan etsintää

    Kuva: Benjamin Rantanen Ammattitutkinnossa tärkeintä on etsiä oma paikka alalla ja oppia työskentelemään tavoitteellisesti ja ammattimaisesti valitsemassaan genressä. Monilla ammattitukinto-opiskelua aloittavilla on vielä ”pallo hukassa”. Töitä ja asiakkaita on, mutta usein ”vääränlaisia”. Työ ei ehkä oikein motivoi tai sillä ei kunnolla ansaitse elantoaan. Taidoissakin on vielä parantamisen varaa ja saattaa tuntua, ettei vielä edes uskalla…

  • Uusi vuosi, uudet kujeet

    Maisema peittyy pehmeään lumivaippaan ja pakkanen vaivuttaa luonnon talvilepoon. On aika rauhoittua Joulun viettoon. Vuodenvaihde on loppumisen ja alkamisen aikaa. On hyvä vilkaista taaksepäin kuluneeseen vuoteen ja kääntää sitten katse tulevaan. Millaisia ponnisteluja ja saavutuksia viime vuoteen on sisältynyt? On tärkeää pysähtyä hetkeksi, onnitella itseään voitetuista vaikeuksista ja saavutetuista voitoista. Hymyillä hiukan omille kompuroinneilleen ja…

  • Itsensä haastamista ja kasvun mahdollistamista

    Kuva: Emmu Rönkkö Koulutuksen, kilpailuiden ja arvonimien hyödyt Jatkuva kasvu ja itsensä haastaminen on välttämätöntä alati muuttuvassa valokuvauksen maailmassa. Miten löytää oma paikkansa, oma tapansa tehdä ja omat vahvuudet sekä hyödyntää niitä mahdollistaakseen itsensä näköisen yrittäjyyden? Erikoisammattitutkinnosta suunta kasvulle Erikoisammattitutkintoon hakeutuminen VVI:lle on ollut paras päätökseni pitkään aikaan. Vuoden aikana tuntuu, että oma suunta ja…

  • Mikä AI?

    Mikä AI?Artificial intelligence. Kotoisammin tekoäly. Kuva: Photoshop/Jarkko Viljanen Tekoälyn tuleminen kaiken kansan ulottuville aiheuttaa jälleen yhden murrosvaiheen myös ammattivalokuvaajan työhön. Monenlaista murrosta on tosin nähty ennenkin. Kuvan tekemisen murroksia. Kun digikamerat tulivat, povattiin valokuvaajien kuolemaa. No, kyllä se jokaisen valokuvaajan elämään vaikuttikin, eikä kaikkien kohdalla positiivisesti, mutta valokuvaus ammattina ei kuitenkaan kuollut. Kun värifilmit tulivat…

  • Vielä kerran VVI!

    Kuva: Mirjami Liimatainen VVI:n taipaleella on vuosikymmenten saatossa ollut useampikin kohtalokas hetki, jolloin toiminta on ollut loppumassa, kunnes jostain on kuitenkin aina löytynyt jokin uusi ratkaisu tai uusi tekijä toimintaa jatkamaan. Samanlainen kohtalokas hetki on ollut taas tänä keväänä. 10.5. kutsuimme uusia ja vanhoja VVI:läisiä muistelemaan vielä kerran VVI:tä. Paikalle kokoontui toista sataa VVI:läistä ympäri…

  • Ammattilaiseksi kasvaminen

    Ammatti laiseksi kasvamisesta Kuva: Katri Haavisto Huhhuh ja ah! Istun kotisohvalla teemuki kädessä ensimmäisenä aamuna ammattitutkinnon opintojen viimeisen näytön jälkeen. Vaikka en tavallaan stressannut näyttöä, niin kyllä tällainen ikuinen suorittaja silti potee sen takia vähän liian korkeaa sykettä ja rytmihäiriöitä, joten nyt on ihanan kevyt olo – ennen kuin keksin taas seuraavia stressin aiheita ja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *