Vielä kerran VVI!

Joukko VVI:läisiä ryhmäkuvassa Vielä kerran VVI -tilaisuudessa

Kuva: Mirjami Liimatainen

VVI:n taipaleella on vuosikymmenten saatossa ollut useampikin kohtalokas hetki, jolloin toiminta on ollut loppumassa, kunnes jostain on kuitenkin aina löytynyt jokin uusi ratkaisu tai uusi tekijä toimintaa jatkamaan. Samanlainen kohtalokas hetki on ollut taas tänä keväänä.

10.5. kutsuimme uusia ja vanhoja VVI:läisiä muistelemaan vielä kerran VVI:tä. Paikalle kokoontui toista sataa VVI:läistä ympäri suomen  mutta vieraiden yllätykseksi muistojuhla muuttuikin VVI:n tarinan jatkumisen riemujuhlaksi. Vielä kerran VVI jatkaa toimintaansa uusin voimin! Allekirjoittanut jatkaa VVI:n toimitusjohtajana 1.7. alkaen ja osakeyhtiön hallituksessa on lisäksi VVI:n pitkäaikainen kouluttaja Raija Kolehmainen ja brändivelho Anne Ala-Mattinen.

Ketterämpi rakenne, vahvempi yhteisö

Toiminta siirtyy Hatanpään teollisuustalosta Valokuvaamo KLIK:n tiloihin Tampereen keskustaan. Kevyempi kulurakenne tekee toiminnasta ketterää ja ohjaa resurssit entistä vahvemmin opiskelijoiden yhteisön, vuorovaikutteisuuden ja kansainvälisen verkoston rakentamiseen.

Haastattelimme Vielä kerran VVI -juhlassa opiskelijoita ja melkein jokaisen kohdalla yhteisön merkitys nousi koulun tärkeimmäksi voimaksi. Olen myös itse samaa mieltä – yksilö kehittyy nimenomaan yhteisössä!

VVI Tarjoaa jatkossa enemmän poikkitieteellistä ja kansainvälistä opetusta tekooälyn, markkinoinnin ja muiden visuaalisten alojen huippujen kanssa.

Tulevat koulutukset

Käynnissä 2025: Media-alan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot.Vuoden 2026 alku: Uudet ammatti- ja erikoisammattitutkintoryhmät aloittavat.Lyhyet ProWay- ja MasterClass-kurssit, joissa kouluttajina myös VVI:n entisiä opiskelijoita sekä kansainvälisiä alojensa asiantuntijoita.

Uusista koulutuksista on luvassa lisätietoa syksyn aikana.

Sami, Anne ja Raija

Sami on tamperelainen valokuvaaja ja yrittäjä. Hän on toiminut aktiivisesti Suomen Ammattivalokuvaajien yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2010 ja opettaa Visuaaliviestinnän Instituutissa. Valokuvaamo KLIK:n Sami perusti vuonna 2007. Studio on toiminut koko ajan Tampereen keskustassa, keskittyen luovaan henkilökuvaukseen. Sami on sai Vuoden muotokuvaaja tittelin vuonna 2014 sekä QEP arvonimen vuonna 2019.

”Uskon vahvasti verkostoitumiseen ja yhteisöllisyyteen. Minua on aina kiinnostanut uuden oppiminen ja yhteisöt.”

https://valokuvaamoklik.fi/https://www.instagram.com/valokuvaamoklik/https://www.linkedin.com/in/sami-reivinen/https://ammattivalokuvaajat.fi/

Raija on VVI:n pitkäaikainen kouluttaja, jolle tärkeää koulutuksessa on aito vuorovaikutteisuus ja opiskelijoiden kehittymisen tukeminen heidän omien vahvuuksiensa kautta. Raija vastaa yrittäjyyskoulutuksesta ja on erikoisammattitutkinnon vastuukouluttaja. Anne on brändin rakentamisen ja markkinoinnin asiantuntija ja kouluttaa näitä asioita myös VVI:llä.

Kivaa kesää!

T. Sami

Lisätietoa uusista koulutuksista luvassa syksyn aikana.

Samankaltaiset artikkelit

  • Oman paikan etsintää

    Kuva: Benjamin Rantanen Ammattitutkinnossa tärkeintä on etsiä oma paikka alalla ja oppia työskentelemään tavoitteellisesti ja ammattimaisesti valitsemassaan genressä. Monilla ammattitukinto-opiskelua aloittavilla on vielä ”pallo hukassa”. Töitä ja asiakkaita on, mutta usein ”vääränlaisia”. Työ ei ehkä oikein motivoi tai sillä ei kunnolla ansaitse elantoaan. Taidoissakin on vielä parantamisen varaa ja saattaa tuntua, ettei vielä edes uskalla…

  • Esikuvia

    Esikuvia – Tiedostaen tai tiedostamatta Sibeliuksen Jannen esikuvia olivat jo ennen ylioppilaaksi valmistumistaan wieniläisklassikoiden lisäksi muun muassa Felix Mendelssohn, Edvard Grieg ja Pjotr Tšaikovski. Myöhemmin musiikkia opiskellessaan hänellä oli monia opettajia. Näin meitä valistaa Wikipedia. Kuka on sinun esikuvasi valokuvaajana? Entä oletko tullut ajatelleeksi millainen kuvasto sinuun on tarttunut matkan varrella ja paljonko se vaikuttaa…

  • Luovuudesta potkua yrittäjyyteen

    Vaikka valokuvaajat itsestään selvästi mielletään luoviksi ammattilaisiksi, ei silti ole helppoa soveltaa luovuutta liiketoiminnan kehittämiseen. Vaatii paljon pohdintaa, asiakkaiden kanssa kommunikointia ja kilpailijoiden analysointia ennen kuin pystyy hahmottamaan ne vahvuudet, joilla kovassa kilpailussa valokuvausyrityksensä voi saada toimimaan menestyksekkäästi. Samalla on huolehdittava, että oma työ valokuvaajana ja yrittäjänä on motivoivaa ja innostavaa niin, että sitä jaksaa…

  • Mikä AI?

    Mikä AI?Artificial intelligence. Kotoisammin tekoäly. Kuva: Photoshop/Jarkko Viljanen Tekoälyn tuleminen kaiken kansan ulottuville aiheuttaa jälleen yhden murrosvaiheen myös ammattivalokuvaajan työhön. Monenlaista murrosta on tosin nähty ennenkin. Kuvan tekemisen murroksia. Kun digikamerat tulivat, povattiin valokuvaajien kuolemaa. No, kyllä se jokaisen valokuvaajan elämään vaikuttikin, eikä kaikkien kohdalla positiivisesti, mutta valokuvaus ammattina ei kuitenkaan kuollut. Kun värifilmit tulivat…

  • Uusi vuosi, uudet kujeet

    Maisema peittyy pehmeään lumivaippaan ja pakkanen vaivuttaa luonnon talvilepoon. On aika rauhoittua Joulun viettoon. Vuodenvaihde on loppumisen ja alkamisen aikaa. On hyvä vilkaista taaksepäin kuluneeseen vuoteen ja kääntää sitten katse tulevaan. Millaisia ponnisteluja ja saavutuksia viime vuoteen on sisältynyt? On tärkeää pysähtyä hetkeksi, onnitella itseään voitetuista vaikeuksista ja saavutetuista voitoista. Hymyillä hiukan omille kompuroinneilleen ja…

  • Itsensä haastamista ja kasvun mahdollistamista

    Kuva: Emmu Rönkkö Koulutuksen, kilpailuiden ja arvonimien hyödyt Jatkuva kasvu ja itsensä haastaminen on välttämätöntä alati muuttuvassa valokuvauksen maailmassa. Miten löytää oma paikkansa, oma tapansa tehdä ja omat vahvuudet sekä hyödyntää niitä mahdollistaakseen itsensä näköisen yrittäjyyden? Erikoisammattitutkinnosta suunta kasvulle Erikoisammattitutkintoon hakeutuminen VVI:lle on ollut paras päätökseni pitkään aikaan. Vuoden aikana tuntuu, että oma suunta ja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *