Uusi vuosi, uudet kujeet

Lähikuva huurrekiteistä talvella

Maisema peittyy pehmeään lumivaippaan ja pakkanen vaivuttaa luonnon talvilepoon. On aika rauhoittua Joulun viettoon. Vuodenvaihde on loppumisen ja alkamisen aikaa. On hyvä vilkaista taaksepäin kuluneeseen vuoteen ja kääntää sitten katse tulevaan. Millaisia ponnisteluja ja saavutuksia viime vuoteen on sisältynyt? On tärkeää pysähtyä hetkeksi, onnitella itseään voitetuista vaikeuksista ja saavutetuista voitoista. Hymyillä hiukan omille kompuroinneilleen ja kääntää sitten katse kohti tulevaisuutta hiukan viisaampana ja vahvempana kohtaamaan sen tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Mitä sinä haluat saavuttaa ensi vuonna? Menestystä töissä, paremman fyysisen kunnon, vai enemmän aikaa itselle ja perheelle? Kun itselleen kertoo, mitä todella haluaa, se on paljon helpompaa myös saavuttaa.

Kevään ProWay-kurssit

VVI:llä katseet ja ajatukset ovat jo jonkin aikaa olleet vahvasti ensi vuoden puolella. Suunnitelmia ja näkyvääkin on jo saatu aikaan. Ensi keväälle on suunniteltu monia kiinnostavia ProWay-kursseja, joista osa on jo julkaistu ja monta on vielä suunnittelupöydällä. Ohjelmassa on perinteiseen tapaan studiotyöskentelyn koulutusta, mutta myös somekursseja, joista on varmasti iloa jokaiselle, joka somea työssään käyttää. Lisäksi ohjelmassa on paljon toivottu ihon käsittelyn kurssi sekä asuntokuvaukseen keskittyvä viikonloppu.

Huhtikuussa on luvassa elämyksellinen kuvausleiri Reposaaressa, jossa rakennetaan tarinallista kuvaa viikinkikuvistaan tunnetun Jone Matilaisen ohjauksessa. Suunnitteilla on mm. vielä pari erilaista luontokuvauskurssia sekä mallinohjaukseen liittyvä kurssi, jotka julkaistaan vuodenvaihteen jälkeen, kun yksityiskohdat on saatu hiottua paikalleen.

Olisiko sinulla jokin valokuvaukseen tai vaikka valokuvausyrittäjyyteen liittyvä aihe, josta haluaisit kertoa muillekin? Etsimme jatkuvasti kiinnostavia aiheita ja kouluttajia, jotka haluaisivat tulla VVI:lle pitämään kurssia. Ota ihmeessä yhteyttä, jos kouluttaminen kiinnostaa sinua.

Opiskelu vaikuttaa

Marraskuussa kysyimme parin viime vuoden aikana meillä opiskelleilta, millaisia hyötyjä ja osaamisia he kokevat saavuttaneensa opiskelustaan VVI:llä. Kolme osaamista nousivat kyselyssä selvästi ylitse muiden:

  • 70% vastanneista kertoi koulutuksen ansiosta osaavansa ratkaista työssään eteen tulevia teknisiä ongelmia.
  • 70% kertoi osaavansa käyttää teknistä osaamistaan vahvistamaan ilmaisuaan.
  • 66,7% vastanneista kertoi osaavansa kehittää kuvaustyyliään asiakkaitaan ja omia tavoitteitaan palvelevaksi.

Esitimme vielä avoimen kysymyksen: ”Mitä haluaisit oppia lisää?” Näistä vastauksista saimme paljon tietoa siitä, millaisia asioita opiskelijamme toivovat koulutukseemme lisää.

Olemme kiitollisia näistä vastauksista, koska ne kertovat meille, että koulutuksemme sisältö on tavoitteisiimme nähden oikean suuntaista ja toisaalta ne auttavat meitä kehittämään koulutustamme entistä paremmin opiskelijoidemme tarpeita palvelevaksi. Tämä kehitystyö onkin meidän ensi vuoden työskentelymme tärkein painopiste.

Opetussuunnitelmien kehittäminen

Koulutuksen hyödyt -kyselyn kautta saatuun tietoon sekä muuhun opiskelijapalautteeseen pohjautuen olemme jo käynnistäneet ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen kehittämisprojektin. Erikoisammattitutkintokoulutuksen kehitysprojekti on ollut työn alla jo viime vuodesta alkaen ja sen tuotteistus valmistuu ensi keväänä. Uusi opetussuunnitelma on jo käytössä tänä syksynä aloittaneella erikoisammattitutkintoryhmällä. Ensi vuoden aikana käynnistetään myös perustutkintokoulutuksen kehitysprojekti.

Tavoitteena on kehittää opetussuunnitelmiamme vastaamaan entistä paremmin työelämän tarpeisiin niin, että opiskelijoillamme on mahdolllisuus menestyä omassa työssään myös tulevaisuudessa. Pyrimme kehittämään koulutusten sisältöjä sekä oppimisen tapoja sellaisiksi, että ne aktivoivat opiskelijoitamme entistä tehokkaammin työskentelemään kohti hyvää ammattitaitoa. Haluamme vahvistaa opiskelijoidemme omia vahvuuksia ja tukea heitä niiden hyödyntämisessä kunkin jokapäiväisessä työssä.

Verkostoituminen

Toinen painopisteemme ensi vuonna tulee olemaan verkostoituminen ja yhteistyö. Tavoitteemme on verkostoitua entistä tiiviimmin muiden oppilaitosten kanssa ja etsiä uusia yhteistyön muotoja, joilla voimme kehittää toimintaamme. Tämä on jo käynnistetty hienosti aloittamalla koulutusyhteistyö Suomen Kuvauskoulu Oy:n kanssa. Tavoitteemme on tarjota valokuvauskoulutusta entistä joustavammilla toteutustavoilla, jotta yhä useammat voisivat saada valokuvaustaidon yhdeksi työkalukseen, vaikka kuvaaminen ei päätyönä olisikaan. Nykyaikana valokuvaustaitoa tarvitaan melkein jokaisessa työssä.

Rauhallista Joulua ja innostavaa uutta vuotta!

T. Raija ja Jarkko

Samankaltaiset artikkelit

  • Itsensä haastamista ja kasvun mahdollistamista

    Kuva: Emmu Rönkkö Koulutuksen, kilpailuiden ja arvonimien hyödyt Jatkuva kasvu ja itsensä haastaminen on välttämätöntä alati muuttuvassa valokuvauksen maailmassa. Miten löytää oma paikkansa, oma tapansa tehdä ja omat vahvuudet sekä hyödyntää niitä mahdollistaakseen itsensä näköisen yrittäjyyden? Erikoisammattitutkinnosta suunta kasvulle Erikoisammattitutkintoon hakeutuminen VVI:lle on ollut paras päätökseni pitkään aikaan. Vuoden aikana tuntuu, että oma suunta ja…

  • Esikuvia

    Esikuvia – Tiedostaen tai tiedostamatta Sibeliuksen Jannen esikuvia olivat jo ennen ylioppilaaksi valmistumistaan wieniläisklassikoiden lisäksi muun muassa Felix Mendelssohn, Edvard Grieg ja Pjotr Tšaikovski. Myöhemmin musiikkia opiskellessaan hänellä oli monia opettajia. Näin meitä valistaa Wikipedia. Kuka on sinun esikuvasi valokuvaajana? Entä oletko tullut ajatelleeksi millainen kuvasto sinuun on tarttunut matkan varrella ja paljonko se vaikuttaa…

  • Vielä kerran VVI!

    Kuva: Mirjami Liimatainen VVI:n taipaleella on vuosikymmenten saatossa ollut useampikin kohtalokas hetki, jolloin toiminta on ollut loppumassa, kunnes jostain on kuitenkin aina löytynyt jokin uusi ratkaisu tai uusi tekijä toimintaa jatkamaan. Samanlainen kohtalokas hetki on ollut taas tänä keväänä. 10.5. kutsuimme uusia ja vanhoja VVI:läisiä muistelemaan vielä kerran VVI:tä. Paikalle kokoontui toista sataa VVI:läistä ympäri…

  • Oppiminen on seikkailu

    Kuva: Raija Kolehmainen Oppiminen muokkaa maailmankuvaa ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Opiskelussa tarvitaan vahvaa motivaatiota ja ennen aloittamista kannattaakin miettiä, mitä ja miksi haluaa oppia. Silti kannattaa myös pysyä avoimena uudelle, niille uusille visioille ja mahdollisuuksille, joista et edes ollut tietoinen ennen kuin opit jotain uutta! Oppiminen muokkaa näkemystä maailmasta. Valmistuin viime keväänä Oulun ammattikorkeakoulusta (OAMK)…

  • Ammattilaiseksi kasvaminen

    Ammatti laiseksi kasvamisesta Kuva: Katri Haavisto Huhhuh ja ah! Istun kotisohvalla teemuki kädessä ensimmäisenä aamuna ammattitutkinnon opintojen viimeisen näytön jälkeen. Vaikka en tavallaan stressannut näyttöä, niin kyllä tällainen ikuinen suorittaja silti potee sen takia vähän liian korkeaa sykettä ja rytmihäiriöitä, joten nyt on ihanan kevyt olo – ennen kuin keksin taas seuraavia stressin aiheita ja…

  • Omaa valoa miljööseen

    Omaa valoa miljööseen – Miksi ihmeessä? Opettelemme perustutkintokoulutuksessa käyttämään ulkona ja sisämiljöissä omaa valoa vallitsevan valon rinnalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvaaja vie mukanaan yhden tai useampia valonlähteitä kuvaustilanteeseen. Pidämme tätä taitoa välttämättömänä ammattivalokuvaajalle, jonka täytyy kaikissa olosuhteissa pystyä tuottamaan laadukas kuva, jonka kontrasti on koko kuva-alalla hallittu ja myös painotyössä toistokelpoinen. Omalla lisävalaisulla valokuvaaja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *