Tulevaisuusverstas – Muutos mahdollisuudeksi

Tulevaisuusverstas –
Muutos mahdollisuudeksi

Marraskuu 2026 – kesäkuu 2027 · Webinaarit, bootcampit ja työpajat

Maailma muuttuu vauhdilla – asiakkaiden tarpeet, ostokäyttäytyminen ja tavat hyödyntää kuvia muuttuvat niiden mukana. Se, mikä toimi eilen tai tänään, ei välttämättä toimi enää huomenna.

Tulevaisuusverstaassa pääset haastamaan omaa ajatteluasi, tutkimaan tulevaisuuden mahdollisuuksia yhdessä muiden kanssa ja kehittämään uusia palveluita visuaalisen osaamisen ympärille. Verstaassa rakennat uusia näkökulmia omaan uraasi ja valokuvaajuuteesi sekä työstät ideoita uusiksi palveluiksi.

Tulevaisuusverstas on uudenlainen vertaisoppimisen konsepti, jota on kehitetty yhteistyössä VVI:n ja palvelumuotoilun asiantuntijoiden kanssa. Keväällä 2027 toteutettava verstas on pilotti, jonka osallistujat pääsevät vahvasti vaikuttamaan Tulevaisuusverstaan sisältöön ja toteutustapaan.

Oppimisen pohjana on oman ajattelusi laajentaminen sekä vertaispalaute ja fasilitaattorien tuki. Saat mukaasi työkaluja, joiden avulla voit jatkaa toimintaympäristösi muutosten tarkkailua sekä oman ammattitaitosi ja liiketoimintasi kehittämistä myös verstaan jälkeen.



  1. Tutkitaan muutossignaaleja
  2. Luodaan visioita vaihtoehtoisista tulevaisuuksista
  3. Haetaan inspiraatiota
  4. Muotoillaan tulevaisuuden palveluita
  5. Rakennetaan oma kehityspolku kohti toivottavaa tulevaisuutta

Tutustu Tulevaisuusverstaaseen avoimessa webinaarissa 26.11.2026 klo 17-19

Tulevaisuusverstas pohjautuu VVI:stä valmistuneille valokuvaajamestareille tehtyyn kartoitukseen, jossa selvitettiin heidän näkemyksiään ammattiosaamisensa ja yritystoimintansa kehittämishaasteista. Työskentelyn lähtökohtana on tulevaisuusmuotoilu: tulevaisuus ei ole jotain, jonka armoille yritykset jäävät, vaan johon ne voivat itse vaikuttaa tekemällä tietoisia valintoja ja toimimalla aktiivisesti kohti toivomaansa suuntaa.

Orientoivassa webinaarissa Tulevaisuusverstaan kehittäjät esittelevät tulevaisuusmuotoilun prosessin sekä verstaan sisällön, tavoitteet ja toteutustavan. Lisäksi tutustutaan keinoihin kerätä ja hyödyntää tulevaisuustietoa. Webinaarin lopuksi Tulevaisuusverstaan osallistujat saavat ennakkotehtävän, joka johdattaa verstaan työskentelyyn.

Tulevaisuusverstaan kehittäjät ja fasilitaattorit

/ Osuuskunta Iloksi ja Voimaksi

Tulevaisuusverstaan kehittäjät vasemmalta Sini Mäkeläinen, Raija Kolehmainen ja Riitta Kyllönen
Vasemmalta Sini Mäkeläinen, Raija Kolehmainen ja Riitta Kyllönen

Raija toimii VVI:llä media-alan erikoisammattitutkinnon ja yrittäjyyden vastuukouluttajana ja vastaa koulutuspalveluiden kehittämisestä. Ennen päätoimista kouluttajan työtä hän toimi yhdeksän vuotta valokuvausyrittäjänä ja kuvasi laajasti lehti- ja mainoskuvaa.

Raija on suorittanut VVI:llä kaikki valokuvauksen tutkintotasot ja saanut Suomen Ammattikuvaajat ry:n mestariarvon (2007). Lisäksi hän on Master of Culture and Arts (OAMK 2024) ja Muutosvalmentaja YAMK (Metropolia 2026). Häntä kiinnostaa erityisesti yhdessä oppiminen ja valmentajuus. Raija toimii tällä hetkellä valmentajana myös Proakatemiassa Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Sini on projektipäällikkö, joka syttyy haasteiden ratkomisesta, uusien mahdollisuuksien ideoinnista, yhteiskehittämisestä ja luovuutta ruokkivista työpajoista. Sinin työura on keskittynyt vahvasti ihmisten osallistumisen edistämiseen.

Sini on opiskellut palvelumuotoilua ja hyödyntää palvelumuotoilun periaatteita aktiivisesti myös yllättävissä paikoissa. Sini on hallintotieteiden maisteri sekä Erätauko-dialogin ohjaajaja ja opiskelee parhaillaan palvelumuotoilun YAMK-koulutusohjelmassa Metropoliassa (valmistuminen 2027).

Riitta on sosiologi, tutkija ja palvelumuotoilija, jota innostaa ihmisten, ilmiöiden ja toimintaympäristöjen ymmärtäminen sekä uusien, parempien ratkaisujen löytäminen. Hän uudistaa palveluita, toimintamalleja ja liiketoimintaa tutkimustietoon, asiakasymmärrykseen ja yhteiskehittämiseen perustuen.

Riitta on konseptoinut ja muotoillut julkisen ja yksityisen sektorin palveluita, prosesseja ja liiketoimintaa yhdistäen analyyttisen ajattelun luovuuteen ja käytännön kehittämiseen. Häntä motivoi mahdollisuus tehdä monimutkaisista asioista ymmärrettäviä ja kehittää ratkaisuja, joilla on aidosti merkitystä ihmisille ja yhteiskunnalle.

Kenelle Tulevaisuusverstas sopii?

Valokuvausalan yrittäjille ja ammattivalokuvaajille, jotka haluavat ymmärtää alan muutosta, löytää uusia ammatillisia mahdollisuuksia ja kehittää innovatiivisia palveluita oman osaamisensa ympärille.

Verstas on suunnattu erityisesti media-alan erikoisammattitutkinnon suorittaneille valokuvaajamestareille, jotka haluavat kehittää yritystoimintaansa ja vahvistaa osaamistaan yhdessä muiden valokuvaajamestareiden kanssa.

Toteutus

Verstas alkaa kaikille avoimella webinaarilla marraskuussa 2026 ja jatkuu tammikuusta kesäkuuhun 2027 webinaareina, bootcampeina ja työpajoina. Ohjelma tarkentuu matkan varrella. Lyhyemmät webinaarit ja työpajat voidaan osallistujien toiveiden mukaan järjestää etä- tai lähitapaamisina ja osallistujat pääsevät vaikuttamaan sisältöihin.

Lähipäivien paikka: Visuaaliviestinnän Instituutti Suvantokatu 13, Tampere (tai jos osallistujia on enemmän kuin 10, Seitsemäs taivas -tilassa Yliopistonkatu 60 A, 7. krs, Tampere)

Ohjelma

26.11.2026 · Orientoiva webinaari

  • Tulevaisuusmuotoilun esittely ja ohjeita tulevaisuustiedon keräämiseen

23.–24.1.2027 · Bootcamp (2 pv)

  • Luovuuden kehittäminen
  • Mahdollisten tulevaisuuksien visiointi skenaariotyöskentelyn avulla.

Helmikuu 2027 · Webinaari: Valokuvaajan uudet mahdollisuudet

  • Missä muualla valokuvaajan visuaalista ja teknistä osaamista tarvitaan? Mitä muuta valokuvaajan ammatti voi olla kuin valokuvaamista?
  • Eri alojen vierailevia puhujia, jotka hyödyntävät valokuvausta omassa työssään tai tekevät tiivistä yhteistyötä valokuvaajien kanssa – esimerkiksi mainostoimistojen edustajia, toimittajia, vuorovaikutusasiantuntijoita ja graafisia suunnittelijoita tai teknologia-alan yrityksiä.

Maaliskuu 2027 · Webinaari tai työpaja (1 pv)

  • Tulevaisuuden asiakasymmärrys: asiakkaiden tarpeet ja asiakkaiden saavuttaminen tulevaisuudessa

Huhtikuu 2027 · Bootcamp (2 pv)

  • Palvelumuotoilu
  • Tulevaisuuden palveluiden visiointi ja prototyypit

Toukokuu 2027 · Työpaja (1 pv)

  • Tulevaisuuden brändin rakentaminen

Kesäkuu 2027 · Webinaari tai työpaja (1 pv)

  • Kehityspolku tulevaisuuteen ja reflektointi

Maksu- ja peruutusehdot

Kurssimaksu suoritetaan ennen kurssin alkua. Varaudu esittämään tosite maksusta.

Osallistumisen voi perua kuluitta viimeiseen ilmoittautumispäivään asti.

Jos osallistuminen perutaan viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, VVI:llä on oikeus periä koko osallistumismaksu.

Sairastapauksissa osallistumisen voi perua kuluitta lääkärintodistuksen esittämällä myös viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu kurssille tästä >> (kurssi toteutuu, jos vähintään 6 hlö ilmoittautuu, max 20 osallistujaa)

Hinta
940 € (sis. alv 25,5 %)

Viimeinen ilmoittautumispäivä 7.1.2027

Lisätietoja: raija.kolehmainen@vvi.fi